torstai 19. lokakuuta 2017

Kakkuja

On ollut hivenen työkiireitä, joten en ole ehtinyt päivittämään blogia. Leipominenkin on suurimmaksi osaksi keskittynyt kakkujen tekemiseen sekä itselle että tutuille, joten tässä kooste tekemistäni kakuista viime kuukausilta. Kakkupohjana perinteisesti toimii tämä kakkupohja eri kokoisena ja välillä maidottomalla kaakaojauheella höystettynä.


4-vuotiaan Ryhmä Hau -fanin pinjata-tyylinen synttärikakku. Gluteeniton, maidoton, munaton, soijaton. Toiveena lapsella oli mansikoita ja suklaata, joten täyte on tumma suklaa+Schlagfixin kaiketon vispikerma, kuorrutteena margariini-tomusokerikreemi, päällä tummaa suklaata sulatettuna, ja tietenkin mansikoita. Sisällä karkkeja :)
2-vuotiaalle Prinsessa Sofia -fanille nukkekakku. Maidoton, munaton, soijaton, gluteeniton, pähkinätön. Sisällä suklaatäyte. Pinnalla aquafabasta tehtyjä pikkumarenkeja ja sokerimassakoristeita.
Muutama tilauskakku glitterin ja 80-luvun teemalla. Nämä olivat maidottomia, gluteenittomia ja liivatteettomia. Perinteinen kinuskikermakakku, sisällä kinuski- ja puolukkamousset, kinuski keitetty kaurakermasta, kuorrutteena Alpron soijavispi mikä jämäköitetty agar agarilla. Tämä kakku oli täysin vegaaninen. Mansikkakermakakku, sisällä mansikkamousse, päällä Schlagfixin kaiketonta vispikermaa, mikä jämäköitetty maidottomalla vaniljakreemijauheella. Lopuksi suklaakakku, minkä sisällä ja kuorrutteena luonnollisesti suklaata.
Lisäkuvia mansikkakermakakusta.
Vegaaninen (eli mm. maidoton, munaton ja liivatteeton) ja gluteeniton kolmekerroksinen täytekakku. Sisällä mustikkamousse, mikä jämäköitetty agar agarilla, lisäksi täytteessä valkosuklaarouhetta (iChoc). Pinnalla Alpron soijavispiä ja koristeina marjoja ja kukkia.
Gluteenittomat ja vegaaniset hääkakut 100 hengelle. Mustikkamoussea sisällä.
Vegaaninen Oreo-täytekakku. Suklainen kakkupohja, välissä vaniljainen Oreo-täyte, kuorrutteena limenmakuinen kreemi ja koristeena aquafabasta tehtyjä marenkeja, popcprnia, suolapähkinöitä, Oreoita ja kaurakermasta keitettyä kinuskia.

Toinen kuva Oreo-kakusta.
2-vuotiaalle Muumikakku. Maidoton, munaton, soijaton. Suklainen täyte ja punaherukkainen täyte (ihanan kirpsakka!), kuorrutteena kermaa ja pinkkiä kreemiä, ja valmis kakkukuva Confetista. Sokerimassasta tehty Nipsu oli käynyt syömässä palan kakkua jääkaapissa ja otti nokosia maha täynnä kakkua :)


lauantai 18. maaliskuuta 2017

Hempeä täytekakku (vegaaninen, gluteeniton, maidoton, munaton, soijaton, pähkinätön)

Eihän erikoisruokavaliotäytekakun (huh, mikä nimihirviö!) täydy näyttää rumalta? Ei tietenkään! Olen jo pitkään halunnut kokeilla kakkupitsiä, joten keksin tekosyyn (sain väitöskirjan esitarkastukseen) tehdä pieni kakku työkavereille. Kakkupitsin tekeminen on toisaalta helppoa, mutta toisaalta vaivalloista. Pientä treeniä vielä tarvitaan, mutta ihan kiva tuosta pitsistä tuli. Ja tein sitten kakusta ihan överihempeän, eli sokerimassa oli vaaleanpunainen ja koristeena vielä muutama kukkanen, ympärillä rusetti. Täytteenä oli tumma suklaa - vadelma, ai että oli hyvää! :)


Suklainen täytekakku 

Tee kakkupitsi ohjeen mukaan valmiiksi, mm. Kinuskikissalla on hyvä ohje pitsin tekoon.

Pohja:

n. 5 dl sopivia luontaisesti gluteenittomia jauhoja
3 dl sokeria
4 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria
150 g maidotonta margariinia sulatettuna (esim. tummansininen Keiju, tai Floran vaaleansininen)
1,5 banaania muussattuna
3 dl vichyä
2 tl psylliumia
1 tl ksantaania

1. Sulata ja jäähdytä margariini ja muussaa banaani esim. haarukalla
2. Voitele ja jauhota vuoka sopivilla jauhoilla, tai levitä pohjalle ja reunoille leivinpaperia
3. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja sekoita huolellisesti
4. Lisää loput ainekset ja sekoita
5. Kaada taikina vuokaan (halkaisija 20cm) ja tasoita mahdollisimman hyvin
6. Paista kakku uunin alatasolla, 175C noin 45-60 minuuttia. Testaa puutikulla onko kakku kypsä (tikkuun ei jää taikinaa)
7. Kun pohja on hieman jäähtynyt, laita vuoan päälle lautanen "kanneksi", jolloin pohja pysyy mehevänä eikä tarvitse kostutusta myöhemmin

Täyte:
1 prk Schlagfix vispikermaa (Vegekaupasta )
1 levy Pandan tummaa suklaata
vadelmia

1. Halkaise jäähtynyt pohja kolmeen osaan. Mikäli kakku on tehty isompaan vuokaan, kakun voi halkaista kahteen osaan.
2. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää sulatettu suklaa.
3. Ripottele vadelmia pohjan päälle ja lisää puolet suklaakermasta, levitä tasaiseksi.
4. Laita toinen kakkupohja päälle, ripottele vadelmat ja laita lopputäyte.
5. Laita viimeinen pohja täytteen päälle ja anna jähmettyä jääkaapissa muutama tunti.

Koristelu:
n. 200g maidotonta margariinia
0,5-1 pkt tomusokeria
n. 200-250g sokerimassaa
kakkupitsi, sokerimassakoristeita

1. Pehmennä margariini ja lisää tomusokeria, kunnes kreemi on jämäkkää ja hyvin levitettävää.
2. Kuorruta kakku kreemillä ja tasoita pinta.
3. Kauli sokerimassa levyksi ja asettele kakun päälle. Asettele kakkupitsi haluamaasi kohtaan, kiinnitä vedellä. Kakun alareunaan voi tehdä rusettinauhan.
4. Koristele muuten haluamallasi tyylillä.



Vadelmat näkyy täytteen seassa.

perjantai 10. helmikuuta 2017

Makaronilaatikko (maidoton, munaton, maissiton, soijaton)

Vaikka keskitynkin blogissa leivonnaisiin, niin välillä täytyy jakaa ruuanlaiton ahaa-elämyksiä muillekin. Olen tehnyt paljon erilaisia versioita makaronilaatikosta, joka on maidoton, munaton, maissiton, riisitön, soijaton ja vehnätön. Maidoton on helppo tehdä, nesteen voi korvata lihaliemellä tai kaurakermalla, itse suosin jälkimmäistä vaihtoehtoa. Makaroniksi meillä on nykyään valikoitunut ruispasta, mutta senhän voi korvata minkä tahansa itselle sopivalla makaronilla. Kananmunan korvaaminen osoittautuikin sitten vähän haastavammaksi. Olen kokeillut No egg -valmistetta, Maizenaa, tai jättänyt kokonaan pois. En ollut rakenteeseen kovin tyytyväinen. Sitten pohdin asiaa leivonnan näkökulmasta ja mietin, millä tavalla kananmunan voi korvata leivonnassa. Päätin kokeilla psylliumia. Ja sehän toimi! Laatikko ei jää veteläksi, vaan sitä on helppo leikata. Ja mikä oudointa, psyllium muuttaa laatikon rakennetta niin, että vaikuttaisi siltä että siinä on mukana juustoa (ainakin yhdistelmällä kaurakerma-ruispasta-jauheliha-psyllium), eli koostumuksessa on jotain venyvää. Koostumus on todella hyvä, ja maku myös.

Makaronilaatikko

300-400 g sopivaa pastaa
400 g jauhelihaa
2-3 prk kaurakermaa (esim. Plantin yrttimaustettu kaurakerma)
1 rkl Farina psylliumia

1. Paista jauheliha ja mausta haluamallasi tavalla.
2. Laita jauheliha ja pasta (ei tarvitse keittää) sopivankokoiseen vuokaa ja ripottele sekaan psyllium.
3. Sekoita joukkoon kaurakerma (tai muu neste), mausta vielä lisää jos haluat.
4. Paista 175-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.



keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Kananmunaton itsetehty majoneesi (vegaaninen, munaton, maidoton, soijaton)

Kikherneiden säilykeliemestä, nimeltään aquafaba, saa tehtyä mahtavia munattomia marenkeja, mutta saa siitä tehtyä muutakin. Nimittäin majoneesia, joka maistuu paremmalta kuin kaupan vegaanimajoneesit. Ja sen tekemiseen menee valehtelematta vaan muutama sekunti. Olen tehnyt tätä huoneenlämpöisillä aineksilla, ja majoneesi maistuu parhaalta viilennyttyään jääkaapissa.

Aquafaba-majoneesi

3 rkl aquafabaa (sekoita purkkia kunnolla, että liemi on tasaista)
1 tl Dijon-sinappia
1 tl omenaviinietikkaa
ripaus suolaa
2,5 dl rypsiöljyä
(valkosipulia jos haluat tehdä aiolia, aiolissa voi osan etikasta korvata sitruunamehulla)

1. Laita kaikki ainekset sauvasekoittimen kapeaan kulhoon ja paina sauvasekoitin kulhon pohjaan.
2. Laita sauvasekotin päälle, ja kun majoneesi alkaa emulgoitumaan, nosta sekoitinta hitaasti ylöspäin.
3. Majoneesi on valmis!

Majoneesi tehdään kapeassa astiassa.
Majoneesin koostumus on hyvinkin majoneesimainen.

maanantai 6. helmikuuta 2017

Sokerimassa-askarteluita

Olen tässä kaiken muun ohella tehnyt muutamia kakkuja ja leivonnaisia eri tilaisuuksiin, tässä muutamia esimerkkejä itse tekemistäni sokerimassahahmoista.

Kaiketon kakku kummipojan ristiäisiin.
Pienet askeleet

Itsetehty sokerimassaruusu


Kaiketon Hevisaurus-kakku siskontytön synttäreille.

Herra Hevisaurus, kitara, ksokettimet ja rumpu

Niittivyö

Räyh!

Kakkupohja näissä kakuissa on ollut sama kuin tässä kakussa.

lauantai 4. helmikuuta 2017

Tuotekokeiluita ja löytöjä osa 2

 Kaikkea herkullistakin löytyy kaikettomana :)

Porvoon Lakritsin gluteeniton salmiakkilakritsi.
Salmiakkilakritsin sisällysluettelo.



Mukava uusi tuttavuus, lupiinijogurtti. Tämän löysin Turun Vegekaupasta. On ihanan kermaisen tuntuista ja hyvänmakuista, kannattaa kokeilla :)
 

Lupiinijogurtin sisällysluettelo


Kolmen Kaverin Jäätelö, maidoton (vegaaninen) herkullinen jäätelö, makuna Piparminttu & Suklaa. Pieni kookoksen sivumaku, joka sopii hyvin makumaailmaan. Sisältää soijalesitiiniä.

Jäätelön sisällysluettelo.

Olen pitkään kaivannut hyvä dippikastiketta, mikä olisi maidoton, soijaton, sipuliton ja paprikaton. Sitten löytyi Poppamiehen sinihomejuustodippi. Noh, sipuliton tämä ei ole, mutta muuten aivan täydellistä. Noin 1 rkl tätä yhteen purkilliseen Oatlyn fraichea, ja maukas dippikastike on valmis. Löytyy mm. Citymarketeista ja Vegekaupasta.

Dippikastikkeen sisällysluettelo.
Riisipohjainen valkosuklaa. Parasta valkosuklaata, mitä olen löytänyt maidottomana, soijattomana ja pähkinättömänä.

Suklaan sisällysluettelo.

perjantai 3. helmikuuta 2017

Tuotekokeiluita ja löytöjä osa 1

Aina välillä tulee kokeiltuja uusia tuotteita, joista osa löytyy ihan tavallisita ruokakaupoista, osa vähän erikoisemmista kuten Punnitse & Säästä -liikkeestä tai Vegekaupasta.

Maidoton pesto ja kananmunaton ja soijaton majoneesi (mantelipohjainen)

Majoneesin sisällysluettelo. Ihan ok makuinen.

Maidoton (eli ilman parmesaania) pesto. On todella hyvää ruuanlaitossa! Löytyy myös punainen pesto samaa sarjaa.

Kaupoista ei ole löytynyt montaa "pikaruokaa", mitä voi vaan napata evääksi ja syödä. Ei tämä mikään terveystuote ole, mutta hyvinkin maukasta. Ja toimii myös ilman mukana olevaa kastiketta (sisältää soijaa).
Nyhtöpossun sisältö

Meidän perheen superlöytö paikallisesta citymarketista, ruispasta. Kun meille ei sovi vehnä, maissi eikä riisi, niin ollaan käytetty tattari-, härkäpapu- ja kikhernepastoja. Ihan ok nekin ovat, mutta nämä vie kyllä voiton niistä ihan sata-nolla. Gluteenittomiahan nämä eivät ole, mutta vehnäallergikolle sopivia.



Ruisnapit on aina ollut mun heikko kohta, joten tämä on ollut aika hyvä löytö. Vuohelan Herkun jälkkärinapit (onpa huono kuva, anteeksi siitä). Ai että maistui hyvältä jouluna kaurafraichen ja vegekaviaarin kanssa :) Täällä lisätietoa: https://www.vuohelanherkku.fi/tuotteet/jalkkarinappi



Toinen tuote, minkä kaupasta voi sellaisenaan ottaa mukaan, on tämä Hoviruoan uutuus, maidoton riisipuuro. Maistuu voimakkaasti kookokselta, mutta koostumus ja maku on hyvä.

Riisipuuron sisältö.

En ole mikään kahvin ystävä, mutta tämä on ihan hyvää :) Plantilla on tämän Latten lisäksi myös Mocha.

Kahvin sisällysluettelo.



torstai 2. helmikuuta 2017

Runeberginkakku (maidoton, munaton, gluteeniton, vegaaninen, soijaton, pähkinätön)

Runeberginpäivä lähestyy, ja tässä helppotekoinen ja maistuva kakku juhlapäivän viettoon.




Runeberginkakku

300 g maidotonta margariinia (esim. tummansininen Keiju, vaaleansininen Flora)
1,5 dl sokeria
1,5 dl fariinisokeria

2 dl omenasosetta (esim. Bonne)

1 ps Farina Pizza- ja piirakkapohjaseosta
1 dl Farina Karkeita riisijauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl Farina Psylliumia
1 tl Farina Ksantaania
n. 3dl piparimurua (voi tehdä ilman kananmunaa, käytä maidotonta margariinia)
1,5 dl nestettä (vettä, laimeaa mehua)

Kostutukseen laimeaa mehua, tai veteen laimennettua karvasmanteliaromia
Koristeluun vadelmahilloa ja tomusokerikuorrutetta

1. Vatkaa margariinia ja sokerit vaahdoksi. Vatkaa sekaan omenasose.
2. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja sekoita kaikki ainekset tasaiseksi massaksi.
3. Kaada seos voideltuun ja jauhotettuun (tai leivinpaperilla vuorattuun) irtopohjavuokaan, minkä halkaisija 24-26 cm. Tasoita pinta mahdollisimman hyvin.
4. Paista kakkua 200 asteessa 30-40min, testaa kypsyys puutikulla. Mikäli pinta alkaa ruskistua liikaa, peitä foliolla.
5. Anna kakun jäähtyä. Kun kakku on jäähtynyt, kostuta pohjaa joko laimealla (appelsiini)mehulla, tai mikäli pidät karvasmanteliaromista, laimenna 1 tl karvasmanteliaromia noin 1 dl vettä. Anna maustua useampi tunti tai yön yli.
6. Valmista napakka tomusokerikuorrute vedestä ja tomusokerista. Pursota haluamasi kuvio kakun pintaan ja lisää vadelmahillo.