Pohja
100 g maidotonta margariinia (tummansininen Keiju)
3 dl gluteenitonta jauhoseosta (esim. Semperin Fin mix)
0,5 dl Violife Prosociano -juustoraastetta
1. Yhdistä ainekset ja sekoita tasaiseksi. Levitä vuoan pohjalle (itse käytän nykyään leivinpaperia pohjalla, niin on helppo irroittaa, voi toki myös voidella ja jauhottaa). Jos taikina tarttuu sormiin, käytä apuna jauhoja.
2. Esipaista pohja, 200C noin 10-15 minuuttia. Itse laitan pohjan päälle leivinpaperin ja päälle paistokuulat, jotta reuna ei valahda, paistokuulien tilalle käy myös esim. kuivatut herneet. Yksi kikka on myös laittaa pohja hetkeksi pakastimeen ennen esipaistoa, jolloin pinta alkaa paistua ennen kun reunat ehtii levitä.
Täyte:
1/2 purkkia Urtekramin vegaanista basilika-pestoa
1 prk Oatlyn ranskankermaa
1 prk Oatlyn påMackan tuorejuustoa
1 dl Violifen prosociano -parmesaania
kuivattuja yrttejä
1 rasiallinen kirsikkatomaatteja halkaistuna
1. Paiston aikana yhdistä ranskankerma, tuorejuusto, parmesaani ja yrtit, halkaise tomaatit.
2. Kun pohja on esipaistunut, levitä pohjalle pesto (varo polttamasta itseäsi).
3. Levitä peston päälle kerma-juusto-seos tasaisesti.
4. Asettele halkaistut tomaatit piirakan pinnalle.
5. Paista uunin alatasolla, 200C, noin 40 minuuttia. Reuna saa saada vähän väriä, ja täytekin alkaa vähän tummentumaan.
6. Koristele halutessasi tuoreella basilikalla
7. Nauti!
Tämä kuulostaa tosi hyvältä, kiitos reseptistä! Jos gluteenitonkaan kaura ei käy, osaatko sanoa millä kannattaisi korvata ranskankerma ja tuorejuusto..?
VastaaPoistaMaidottomille leipojat huom! Olkaa tarkkana gluteenittoman jauhoseoksen suhteen, jotkut niistä sisältää maitoa
VastaaPoista