keskiviikko 11. maaliskuuta 2020

Kaiketon pavlova (vegaaninen)

Marenki

1 prk kikhernetölkin lientä (aquafaba)
1,5 dl sokeria

Täyte
5 dl Surewhip -kasvikermaa
Sokeria
Vaniljasokeria
Mansikoita/muita marjoja

Koristeet
Mansikoita/muita marjoja




Vaahdota aquafaba ja sokeri jämäkäksi vaahdoksi. Levitä leivinpaperille kahdeksi isoksi kiekoksi ja tasoita. Paista marenkia sadassa asteessa 1-1,5 h (varo, ettei marenki ala tummua!), minkä jälkeen sammuta uuni ja jätä marenki uuniin vähintään tunniksi. Marengin pitäisi jäähdyttyään irrota kovana levynä leivinpaperista.

Vatkaa vaahto ja mausta makusi mukaan. Pilko mansikat/muut marjat. Juuri ennen tarjoilua levitä vaahtoa ja marjoja ensimmäisen marenkikerroksen päälle ja aseta toinen marenkikiekko täytteen päälle. Lisää vaahtoa ja loput marjat koristeeksi ja tarjoile.

keskiviikko 4. maaliskuuta 2020

Kaiketon merenneitokakku (vegaaninen, gluteeniton)

Kakku moniallergikolle

n 18 cm irtopohjavuoka (x2)

Pohja
1,5 dl aquafabaa (n. yhdestä kikhernetölkistä)
2 dl sokeria
3 dl – 2 rkl gluteenittomia jauhoja (esim hieno riisijauho)
2 rkl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
0.5 dl rypsiöljyä
Täyte
500 g mansikoita
4-5 dl surewhip -kermaa
noin 0,5 dl sokeria
noin 1-1,5 dl vaniljakreemijauhetta  (confettin vegaaninen vaniljakreemijauhe)

Kakun kostutus
Laimennettu sitruunamehu

Kuorrute
5 dl surewhip
sokeria
vaniljasokeria
mustikkamehua (pakastemustikoista)
Koristeet
Sokerimassaa (tarkista vegaanisuus) ja aquafaba-marenkia


Mittaa jauhot astiaan, ja poista jauhoista 2 rkl. Lisää tilalle 2 rkl perunajauhoja. Lisää leivinjauhe ja siivilöi jauhot. Kaada kikhernetölkistä liemi kulhoon, vatkaa hetki ja lisää sokeri. Vaahdota muutaman minuutin ajan, kunnes vaahto on paksua. Sekoita jauhot varovasti vaahdon sekaan ja lisää öljy, sekoita tasaiseksi. Kaada taikina irtopohjavuokaan (vuorattu leivinpaperilla joka puolelta). Paista kakkua 175 asteessa noin 40 min. Valmista toinen kakkupohja samalla tavalla, tai halkaise pohja kolmeen osaan.

Soseuta mansikat. Vaahdota kerma ja lisää mansikat joukkoon. Lisää sokeria oman maun mukaan ja jämäköitä mousse vaniljakreemijauheella. Kostuta kakkupohja laimennetulla mehulla ja lado täytteet pohjien väliin. Kostuta myös ylin kerros. Söilytä kakkua jääkaapissa.

Vaahdota kuorrutteen surewhip ja lisää haluamasi määrä mustikoista puristettua mehua, jotta saa sopivan sävyisen värin. Osan kermasta voi jättää myös värjäämättä. Mausta sokerilla ja vaniljasokerilla maun mukaan. Kuorruta kakku. Lisää koristeet juuri ennen tarjoilua.